lauantai 24. joulukuuta 2011

NÄIN JOULU INTISSÄ, OSA 3 - YHDESSÄ MUUN YHTEISKUNNAN KANSSA

Kerroin Facebookissa välillisesti tarinan osassa kaksi, että osallistuisin Jouluaaton kunniavartioon Hietaniemessä. Haluan jakaa kokemukseni kanssanne.

Saapuessani paikalle oli ruuhkaisaa, pimeää ja kosteaa. Seurakunnat olivat asettaneet vartioihin osallistuvien käyttöön Hietaniemen kappelin huoneen, jossa saimme toimintaohjeemme. Meidän kanssamme vartiotehtäviin iltapäivän aikana osallistuivat Helsingin Reserviupseeripiirin, Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin, Maanpuolustuskiltojen ja Helsingin Seudun Reserviläispiirin edustajia; Helsingin varuskunnan palkattua sotilashenkilöstöä; Helsingin Huoltoupseerikerhon, Sissikerhon ja Sinibarettien jäseniä sekä reservissä olevia kenraaleja ja everstejä. Viimeksi mainittuja johti amiraali Juhani Kaskeala.

Kun kello lähestyi kuuttatoista, asetuimme parijonoon yhdessä Sankariristille matkaavien kadettien kanssa. Lähdimme marssimaan kohti määränpäätämme. Satoi vettä, oli kuraista - en kiinnittänyt  asiaan huomiota koko tilaisuuden aikana.

Asetuttuamme omille paikoillemme vapauttaen reservissä olevat kenraalit, huomasin runsaslukuisen yleisön  ryhmittyneen sopuisasti puolikaareen vajaan kymmenen metrin päähän vartioimastamme Mannerheimin haudasta.

Havahduimme yhdessä tasan kello 16, kun Helsingin yhdistyneet mieskuorot aloittivat vieressämme ja kaiuttimien kautta kappaleen 'Laulu Suomen' - vaikuttava kokemus. Seuraavaksi luettiin jouluevankeliumi. Kuulin sen ensimmäistä kertaa aattona paljaan taivaan alla. Tunnetta ylläpitäen kuoro jatkoi kappaleella 'Jouluyö, juhlayö'.

Kenttärovasti toi hartauspuheensa aikana esille puheen ja ammuttujen sanojen merkityksen kanssakäymisessämme. Etenkin jouluna meidän tulisi ymmärtää sanojen 'anteeksi' ja 'kiitos' merkitys.

Vartiovuoromme lopuksi saimme vielä kuulla aina niin hienon Sibeliuksen Finlandian. Samalla saimme todistaa lukuisten suomalaisperheiden sytyttävän ja laskevan hautalyhdyt Mannerheimin haudalle. Tämä tilaisuus on todellakin yksi niistä, joka yhdistää meitä suomalaisia monella tavalla. Tiedän ystävien viestien välityksellä, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään tänään ympäri Suomea.

Anteeksi ja kiitos kaikille sukulaisille, ystäville, tutuille ja sosiaalisen median seuraajilleni.

Rauhaisaa Joulua ja entistäkin parempaa yhdessäolon uutta vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti